Ilmoittautuminen auki – nyt kaikki Lahteen Sibeliustaloon!
Marita Modenius toivottaa kaikki osallistujat tervetulleeksi

Vuoden 2010 mielenkiintoisin tapahtuma!
Kolmannen kerran järjestettävä Oppiminen eri maailmoissa seminaari palaa lokakuussa Lahteen (7.-8. 10.2010). Itä-Suomen yliopiston (Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten) kanssa järjestettävä seminaari kokoaa yhteen virtuaalisista oppimisympäristöistä ja luovista oppimismaisemista kiinnostuneet harrastajat ja eri alojen ammattilaiset.
Kaksi päiväisessä seminaarissa keskeisiä aiheita ovat oppiminen ja opettaminen, yrittäjyys, taide sekä kestävä kehitys. Torstain seminaaripäivä rakentuu Second Lifen ympärille ja perjantaina vuorossa muut virtuaaliset ympäristöt.
Oppia ikä kaikki
Olemme pyrkineet oppimaan toitamme kuunnellen ja tänä vuonna järjestämme mm. useata rinnakkaisteemaryhmiä (track). Osassa teemaryhmätoimintaa työskennellään perinteisesti työpajassa ja osassa taas edetään keskustellen ja kommentoiden teema-aiheen ympärillä.
Musiikki siivittää torstai-illan ohjelmaa ja osallistujilla on mahdollisuus päästä kuulemaan aina niin hohdokasta Lahden Sinfoniaa tai halutessaan pääsee myös kepeämpään tunnelmaan ja sen takaa Marcelo Rosa Bosanova Memories.
TERVETULOA LAHTEEN!
Järjestäjät
Ennakkoilmoittautuminen (alennetut Early Bird -hinnat) päättyy 19. kesäkuuta 2010.
Ilmoittauminen 3.9.2010 asti. Löydä tuotepaketeista itsellesi sopiva kokonaisuus!
Tulossa pian:
Torstai-iltapäivä keskittyy neljään teema-alueeseen. Kyseessä ei ole perinteinen työpaja vaan pikemminkin keskusteluseminaarityyppinen katsaus.



23. Hel, 2010 







Kommentit ovat pois päältä.