Avatar ja minä toisessa maailmassa
26. Hel, 2009 
14 Comments
Kuka minä olen ja kuka on avattareni? Toiselle hän on kuin oma lapsi ja taas toiselle yksi heijastuma itsestä ja kolmannelle avatar ei merkitse mitään persoonallista – hän on vain työkalu virtuaalisessa maisemassa. Jollakulla taas on kopallinen avattaria – aina yksi tarpeen ja tarkoituksen mukaan. Kerro sulallinen hänestä!
Toiseusmaisemassa välttämätön työväline on hahmo, avatar. Hahmo on oltava, jotta voi olla, liikkua, nähdä, törmätä, tutustua, lentää, rakentaa, keskustella… Toiseuden yksi kiinnostava ulottuvuus on reaaliolemisen ja synteettisyyden rajapinta – välimaasto: jokaista hahmoa liikuttaa joku, jokaisen takana on yksi.
Järjestäytynyt suomalainen edukulttuuri Second Life -saaristolla on nuori. Kaikilla edutareilla on mielessä tavattomasti erilaisia erityisiä miten ja miksi kysymyksiä sekä yleistä ihmettelyä, joka liittyy SL-toimintaan. Yksi ihmettelyn kohde on verrataton luontevuus ja reaalimaailmaan verrattavissa oleva kohina. Mutta keitä me olemme? Kuka sinun avatar on ja mikä sinun suhde on häneen?
Kirjoita ja kerro.
Avatar ja minä,
Olenko minä tai sinä virtuaalimaailmassa kuitenkaan mitään muuta kuin oikeasti? Ehkä ainoa ero jonka olen huomannut on huolitellumpi avatarpukeutuminen ja joskus parempi, jäsentyneempi ulosanti avatar-hahmollani. Telmus edustaa minua oikeaa Teemua varmasti. En halua lainata sitä koulutuksesa kenellekään tai antaa muiden törmäillä Telmukseen miten sattuu. Suojelenko siis itseäni? En kuitenkaan aivan. Suhde avatareen on minulle sekoitus itseä ja toisaalta samanlaista asennetta jota koen omaan lapseeni. Sitä haluaa suojella ja huolehtia siitä, oma itse kyllä tulee aina siinä mukana. Helpottavaa on tietysti se, että Telmus poistuu SL:stä silloin kuin minäkin, eikä jää tekemään hölmöyksiään sinne. Telmusta pitää pukea ja katsoa että on alusvaatteet, päällysvaatteet – ihan niinkuin jälkikasvultakin teen. Joskus on saattanut jäädä joku objekti kylkeen kiinni kuin takiainen takin liepeeseen. Itse se on otettava pois. Seikkailua ja kuljeskelua tulee myös mietittyä entistä enemmän. Alussa Telmus paineli rinta rottingilla mihin tahansa, missä ihmisiä oli paljon. Aina nämä hämärät luolat eivät olleet ihan sitä mitä odotin. Telmus olen siis minä. Minäkään en ajaudu tankobaareihin oikeassa elämässäni, enkä halua että Telmuskaan niihin yhdistetään. Onko minulla sitten tarvetta toiseen kasuaalihahmoon jota kukaan ei tunnista. Ei vielä ainakaan. SL:n edu-maailma on minulle tällä hetkellä se kiinnostavin. Toisaalta joskus aion ottaa naishahmon, ihan vain tutkiakseni kuinka minuun suhtaudutaan. Haluan toisaalta oppia edes vähän sitä näkökulmaa, jota minulle elämässä naisten osalta tarjoillaan.
Minä olen Lara. Toiseen maailmaan, elämään syntyessäni olin heti ja täysin yllättäin kiperän haasteen edessä: avattaren ristiäiset ovat käsillä ilman 9 kuukauden odotusaikaa. Reaalimaailmassa lapselle pohditaan nimeä kuukausi kaupalla, siitä väitellään, suvun periteitä kunnioitetaan tai sitten ne kuopataan pikaisesti ja lopullisesti.
Reaalimaailmassa rakkaalla lapsella on monta nimeä. Toiseen maailmaan syntyminen on aito tapahtuma. Jonkun olisi pitänyt kertoa, tietää ja valistaa millainen päätös toinen elämä on! Minusta tuli Lara. Se oli kuitenkin ihan luonteva juttu. Tietenkin Lara.
Luin 9-vuotiaana kirjan, jonka sankarinainen oli nimeltään Lara. Laramaisuus alkoi välittömsti edustamaan minulle aitoa selviytyjänaista, kekseliästä tyyppiä, joka ei turhista valita. Äitini on hyvin samanlainen. 30 vuotta sitten ei Tomb Raidereita fanitettu, eikä kukaan ollut kuullut mitään seikkailija Croftista. Kun Lara Croft -peli ja elokuvat lanseerattiin, niin koin, että nyt joku tulee minun tontille. Olin hellästi omassa mielessäni varannut itselleni yksinoikeudet.
Laraksi syntyminen toiseen elämään oli hyvä valinta. Lara edustaa minua fyysisesti – henkisesti se olen minä itse. Kuukausien kuluessa olen yrittänyt lihottaa Laraa vähän kerrassaan, sillä hän on minua arviolta 10 kiloa laihempi. Toisaalta olen niin tottunut ruipeloon, että unohdan kermakuurin.
Ensimmäisessä elämässä suuri ulkoinen muutos viime syksynä oli se, kun leikkautin hiuksiani puolisen metriä lyhyemmäksi. Laralta hiuksia en voi leikata. En voi, en tohdi kajota! Olen kiintynyt Laraan ja vaikka se olen minä, niin silti kunnioitan hänen habitustaan, enkä voi jollakin tasolla mennä hänen iholleen.
Hän siis on samalla minä ja joku toinen. Laran luonteen tunnen hyvin. Hän on asiakeskeinen toisessa maailmassa, ihan samanlainen kuin minäkin. Lara ei pyri toisten tontille, mutta harrastaa joskus sokkolentoja. Ja se ‘joskus’ on vain silloin kun on rehellistä työaikaa, siis aikaa, mikä on siihen tilanteeseen tarkoitettu tai sovittu.
Lara siis toimii kuten minäkin – vaikka olen tehnyt yli 10 vuotta työtä, jota kuvaa ‘verkossa roikkuminen’, niin roikkumiseni on siis aina asiakeskeistä. Lara on yhtä uskollinen.
Second Lifen ensimmäinen ongelma liittyi minun kohdallani avattaren nimivalintaan. Kertaalleen jo heitin virtuaalimaailman kutsun roskakoriin, ja vasta puolisen vuotta myöhemmin rohkenin lyödä virtuaaliminäni otsaan leiman Outi Snoodle. Turha kriittisyys oli karissut puolen vuoden tiedostamattoman nimipohdiskelun aikana ja virtuaali-Outi sai tyytyä kantamaan reaaliminäni nimitaakkaa.
Sukunimi muistuttaa minusta koiraa. Ehkä assosiaatio juontuu Tenavien Ressusta, jonka englanninkielinen nimi on Snoopy. Koiraihmisen on helppo taipua koiramaiseen nimeen, ja onhan Snoodlessa jotain uteliasta (snoopy) ja toisaalta torkkuvaa (snooze). Kai minä olen sen verran kaksinainen luonne, että torkun toinen silmä valppaasti auki;)
Visuaalisesti virtuaali-Outi edustaa melko tarkkaan reaalivastinettaan. On takapuolta ja on reittä. On farkkua ja on poninhäntää. Silti kömpelönä SL-aloittelijana olen onnistunut esiintymään julkisesti myös alastomana ja kai tälläkin hetkellä näkyvän vaatetuksen alta voi pilkottaa ties mitä verkkosukkaa ja pikkupikkubikiniä. Onpa avatar verhoutunut kertaalleen myös reisisaappaisiin.
Mikään näistä erikoisista asuvalinnoista ei ole ollut tarkoituksenmukaista eikä toivottua. Tietenkin joku voisi hekumoida ajatuksella, että niukka virtuaalipukeutuminen heijastelee sitä, miltä reaalimaailmassa toivoisin näyttäväni, mutta niin ei ole. Jos Snoodlena näyttäisin siltä, miltä oikeasti haluaisin näyttää, en varmasti olisi SL-ympäristössä pulska ja poninhäntäinen maatiainen. Ulkoisesti olen sitä, mitä olen oikeastikin enkä koe paineita muuttaa Snoodlen olemusta. Eihän minua edes kiinnosta vaatteet ja tukat, niin miksi sitten kiinnostuisin virtuaalihepenistä?
Ja sitten minä yllätin itseni. Olin niin samaistunut farkkutyttölookiin, etten enää edes muistanut muuttaneeni ulkoista virtuaaliolemustani. Kirjauduin pienen tauon jälkeen Second Lifeen ja siellä minä olin: tuuhea musta tukka villisti saparoilla, mustavalkoinen napapaita ylläni ja kireät housut jalassa. Mitä minulle tapahtui? Vastaako avattareni sittenkin utopistisiin ulkonäkötoiveisiini vai oliko kyseessä vain hetken huuma?
Virtuaalielämässä voin kokeilla kaikkea sellaista, jonka saavuttaminen todellisuudessa olisi mahdotonta, kallista, vaatisi kärsivällisyyttä – se minulta puuttuu – tai olisi muuten vain epäkäytännöllistä. Ehkä minä sitten lankesin haaveisiin. Saparot saavat jäädä. Kireät vaatteet näyttävät yhtä hölmöiltä olipa kyseessä sitten rehevä reaali-ihminen tai virtuaaliavatar. Ne saavat lähteä.
Minulla on vasta vähän kokemusta SL:stä, mutta se kokemus on suurelta osin karttunut julkisista tilaisuuksista, joihon on kutsuttu reaalimaailman osallistujia. Se, että koen olevani aika varma vastaavissa reaalimaailman tilanteissa, ei toteutunutkaan enää Second Lifessa. Esiintymistä piti harjoitella. Piti ennalta opetella kävelemään törmäilemättä ja istumaan naama katselusuuntaan.
Lopulta ahdistus iski niin voimakkaana, että annoin Snoodlen liikuttelun tilaisuuden aikana kokeneemmalle SL-osaajalle. Toisella kertaa heiluttelin hiirtä itse.
Vaikka liikkuminen jännittää, puhuminen ja kirjoittaminen onnistuvat myös SL:ssä luontevasti. En minä niitä pelkää. Ehkä vähän jännittää se, että joskus vastaan saattaa kävellä suomea taitamaton virtuaalitallaaja. Elekieli ei onnistu yhtä hyvin SL:ssä, joten on pakko löytää yhteinen kieli, jos meinaa jotain kommunikoida.
Edelleen avatar on epävarmempi painos minusta. En ole tullut sinuiksi SL:n kanssa ja olen taas alkanut kehitellä ahdistusta, koska joudun kertomaan työtovereilleni virtuaalimatkailusta. Miten virtuaalimatkaillaan ilman virtuaalimaailmojen osaamista?
Kenraalinäytökseni koin tässä asiassa jokunen viikko sitten. Olin pitämässä keskustelupiiriä matkailun uusista tuulista ja toki piti mainita myös virtuaalimatkailu. Alkujännitys haihtui nopeasti, koska tajusin, ettei kukaan muukaan ollut SL-osaaja. Oli ihan luonnollista teleportata itsensä väärään paikkaan eikä matkailussa taida koskaan edes olla vääriä paikkoja. Virtuaalimatkailussa raha ei ratkaise eikä erehtyminen ”väärään junaan” tee matkabudjettiin lovea. Päinvastoin se voi olla uskomaton mahdollisuus, ja sitä aionkin toteuttaa jatkossa yhä enemmän.
Hello virtual world – Here I come!
Hi, my name is Jorgito.
This is the nickname for Georges, Jorgito is Georges’ virtual self.
I am made of electricity and digital data.
I may have wondered at the beginning why bring me to the metaverse? Now after more than year of new experiences, learning new things every single day I am the most grateful to Georges.
Second Life is not only a place where you can lose yourself momentarily; it is also a place when you learn about yourself.
Second Life is a world where the sense of community and presence is strong.
I have tons of new friends I meet on a regular basis in-world whether in their own place or on ours.
Second Life made me see new ways of facing challenges in life, learning, teaching, communicating…
Meet me in-world
Ciao
Jorgito
Minä oivalsin kertomuksianne lukiessa että voisi erottaa oman avatarin perustamisen ja häneen tutustumisen omaksi vaiheekseen – ja varsinainen elämä tulee vasta sitten.
Telmus kirjoitti kypsässä vaiheessa omassa suhteessaan, mutta kaikki alkaa aina alusta.
Omani rez.day on vuoden 2007 lopussa mutta alku oli hätäinen ja sukunimi taisi olla ensimmäinen listalla. Olen nyt tyytyväinen siihen että etunimi on sama kuin RL:ssa, silloin se nolotti etten muuta keksinyt. Se oli hyvä ratkaisu ja helpottaa tuttujen muistityötä.
Avatar käväisi vuonna 2008 harvakseltaan katselemassa SL mutta tunsi itsensä epävarmaksi koska tiedot ja taidot olivat kovin heppoiset. Lentäminen oli nautinto ja oli riemullista keksiä miten ovi aukeaa ja miten voi istua.
Nyt Kansalaisfoorumin II-kurssin myötä olo on paljon varmempi ja olen saanut nauttia opiskelun Hauskuudesta. Yhdessä nauramalla oppiminen oli pedagoginen kehys kurssillamme.
Tällä hetkellä suhteeni avatariin on sellainen että se on kuin nuori mieleni joka asuu sisälläni, siksi sen olomuoto on nuori tyttö toisin kun RL jossa ikää on. Leikkivä ja kokeileva mieli on tallella ja olen huolissani että saako avatar leikkiä vai pitääkö EduFinlandissa sopeutua RL käytäntöihin sellaisenaan. Se on niin sääli kun avatareille on tarjolla avoin mielikuvitusrikas maailma.
Ymmärsin Telmusin luennosta meille kurssilaisille 26.3.09 että Joensuun yliopiston saarella on tarkoitus varjella innovatiivisuutta, luovuutta, TAIKA -maailma oli kiehtova käsite.
Toivotatte varmaan mukaan kaikki seikkailumieliset, uskon että avattareni on sellainen vielä kesällä..
PS Tämä palsta oli mainio idea, kiitos!
PS2 viestiä tarkistaessa tajusin että minun avatarin kehitys kulki samaan tapaan kuin oppilaitosten ja eduFinlandin: ensin vuosi tutustumista ja suunnittelua mielessä, sitten vasta toimintaan. Olenkin normaali?
Paivi Shippe syntyi heinäkuun lopussa 2008 kun Kansalaisfoorumista keksittiin pyytää minua mukaan koulutusprojektiin Second Lifeen, aluksi vain yhteen ja silloinkin opiskeltavan sisällön asiantuntijaksi, ei Second Lifen. Olin työkavereilta jo keväällä ITK:ssa kuullut, että sellainenkin on olemassa, ja että siellä voi mallintaa asioita. Siinä suurin piirtein olivat ennakkotietoni Second Lifesta oppimisympäristönä.
Mutta mikäpäs siinä, ei muuta kuin avataria tekemään! Nimen laittamiseen meni aikaa. Se oli selvää, että etunimi piti olla sama kuin omanikin, mutta taas löivät ääkköset korville – eikö se koskaan lopu? Päivistä tuli Paivi. Sukunimen valintaan vaikuttivat alkukirjain ja nimen lyhyys, vaikka ihan tyytyväinen en siihen ollutkaan.
Alkuavatariksi valitsin naapurin pojan, koska siihen kuului farkut ja lyhyt tumma tukka. Kun sitten asennusten jälkeen pääsin sisälle ISL, ja ensiaskeleet oli otettu, aloin laittaa avataria enemmän itseni näköiseksi: sukupuolenvaihdos pojasta naiseksi, pyöreä muoto, rintavarustus kohdalleen, vihreät silmät. Mittaa tuli vahingossa kymmenen senttiä liikaa. T-paidan sain vaihdettua vihreäksi villapaidaksi, mutta millään en saanut sitä vedettyä niin pitkäksi, että napa olisi peittynyt. Ensimmäiset ajat kuljinkin napa näkyvissä, enkä ollenkaan tykännyt siitä. No, sittemmin olen oppinut asioita, ja nyt olen avatariini tyytyväinen. Muutamat vaihtovaattetkin on erilaisiin tilaisuuksiin, kaiken varalta.
Paivi Shippella on myös serkkulikka, jolla on sama etunimi ja paljon samaa näköäkin kuin ensimmäisellä avatarillani. Serkkulikka syntyi, koska minulle selvisi yhdellä kursseistamme, että RL-sukunimeni oli käytettävissä Linden Labin nimilistalla – tosin englanniksi. Se oli pakko saada ja niinpä Paivi Shippen mukana kulkee silloin tällöin Paivi Swords, yleensä kuvaamassa tai äänittämässä jotain, tai ehkä oppimateriaalia tekemässä.
Avatarini Iiris Mannonen syntyi elokuussa 2007 esimieheni kehotuksesta. Hän oli lukenut Newsweekistä artikkelin Second Lifestä ja toivoi, että ottaisin selvää mistä on kysymys ja voisiko Kansalaisfoorumi jotenkin hyödyntää tätä virtuaalimaailmaa.
Minä tein työtä käskettyä ja sillä tiellä nyt ollaan. Olisin halunnut nimetä Iiriksen oikeastaan Aino Mannoseksi, mutta se nimi oli jo varattu. Joka tapauksessa halusin, että avatarini tunnistaa nimen perusteella heti suomalaiseksi. Tuolloin oli suomalaisen sukunimen valitseminen vielä mahdollista.
Jälkikäteen olen katkerasti katunut, etten antanut avatarille oikeaa etunimeäni! Nyt on kurssilaistemme opittava muistamaan minut kahdella eri nimellä ja työkaveritkin tahtovat sekoilla SL-tilanteissa nimeni kanssa. Lisäksi muunkieliset kutsuvat minua järjestään Lirikseksi.
Olen hyvin voimakkaasti samaistunut Iirikseen. Iiris on ulkomuodoltaan hieman kaunisteltu versio minusta. Olen halunnut tehdä hänestä mahdollisimman paljon itseni kaltaisen, olen jopa sentilleen samanpituinen molemmissa maailmoissa. Second Lifessa se tarkoittaa sitä, että olen useimpia hahmoja vähintään päätä lyhyempi.
Tärkeitä asioita Iiriksen ulkoisessa olemuksessa ovat hiukset, kävelytyyli ja asialliset vaatteet. Ahdistun heti jos kävelyanimaationi tippuu pois päältä ja Iiris alkaa tikuttaa eteenpäin normaaliin avatartyyliin. Riitta ei tikuta eikä siis Iiriskään! Korkokengät ovat must sekä Iirikselle että Riitalle.
Minusta on hauska katsella olemustani ruudulla: Iiris liukuu itsevarmaan tyyliinsä eteenpäin ja tukka hulmuten ja korkokengät sirosti ojennuksessa nostelee tarvittaessa ilmaan vaikka kohtalaisen suuren suihkulähteen.
Second Lifessa olen hyvin asiaorientoitunut, käytän aikaani asiallisiin asioihin: uuden opetteluun, muiden opettamiseen ja työtapaamisiin. Huvitukset ja harrastukset jäävät Riitan hoidettavaksi reaalimaailman puolella. Onneksi asiallinenkin työskentely Second Lifessa on hauskaa, antoisaa ja usein ihanan absurdia!
Mervi Mavendorf syntyi lokakuussa 2008. En pohtinut nimen valintaa syvällisemmin, mutta ajattelin, että opiskelijoiden näkökulmasta voisi olla helpompaa jos minulla olisi sama etunimi real/second lifessa.
Aluksi Mervi Mavendorf kulki tylsästi mustat farkut ja nahkatakki päällä, mutta viime aikoina puvusto on laajentunut. Yleisellä paikalla asujen sokkona kokeileminen freebie-paketeista tuntui jotenkin oudolta, mutta sitten löysin Salpauksen nature islandin saunan pukukopin, jossa voi kaikessa rauhassa ihmetellä laatikoista löytyviä, välillä enemmänkin hilpeyttä herättäviä luomuksia : ) Säihkyvät pinkit korkkarit sujahtivat kesän kunniaksi jalkaan.
Mervi Mavendorf on sosiaalisesti aika aktiivinen, 16 ryhmän jäsen ja snap shotteja on milloin mistäkin tapahtumasta. Kaikki koulutukseen, markkinointiin ja yrittäjyyteen liittyvät tapahtumat ja ryhmät kiinnostavat ja ensi syksynä olisi tarkoitus pyöriä Second Lifessa myös opiskelijoiden kanssa.
Sammy ilmestyi toiseen maailmaan maaliskuussa 2008 (piti ihan logata sisään tarkastamaan asia). Aluksi aika kului virtuaalimaailmaa ihmetellen ja paikkoihin tutustuen. Kiinnostusta herättivät etenkin opetuskäytön mahdollisuudet ja EduFinland-alueen suunnitelmat.
EduFinlandin auettua ja HY:n hankittua tontti aikaa kului rakentelun opetteluun ja tekemiseen. Yritin alusta alkaen noudattaa Teemun vihjettä – ettei tekisi liikaa suljettuja tiloja ja seiniä. Näinpä virtuaali-opetusteknologiakeskuksen seinätkin ovat ‘lasia’. Käytännössä rakentelu eteni taitojen karttumisen mukaan, pala kerrallaan, välillä muiden avattarien kanssa iltanuotiolla istuskellen ja fiiliksen mukaan ympäristöä kehittäen. Sama päti myös avattaren ulkonäköön, joka ei aikojen kuluessa paljoa liene muuttunut (mitä nyt silmälasit vaihtuneet parempiin ja paitaakin pitää välillä vaihtaa
Mielestäni parhaita puolia SL:ssä ovat olleet sen mahdollistama yhteisöllisyys ja live-tapahtumat – luennot, seminaarit, konsertit, tapahtumat. Näihin yritimme myös ok:n tontilla panostaa suurien rakennusprojektien sijaan; tavoitteena oli elävä kulmaus suuren museon sijaan. Mielenkiintoisesti jotkut satunnaisista heitoista lähteneet ideat lähtivät myös elämään, kuten perjantaipäivystys, johon väkeä alkoi ilmestyä ihan itsestään (minulla oli lupa tunti työaikaa viikossa SL:ään käyttää)…
Omiin työ- ja mielenkiinnonalueisiin on kuulunut vahvasti reaaliaikainen viestintä ja video, ja niinpä siihen liittyviä pilotteja tulikin syksyn aikana tehtyä useita: luentojen välittämistä SL:ään, hybridiluentoja joissa yleisöä (ja esittäjiä) oli niin reaalimaailmassa kuin SL:ssä ja kuva- ja ääniyhteys toimi kaksisuuntaisesti; tehtyynpä vastaava jopa SL:n ja videoneuvottelukonferenssin välille. Nuo olivat ihan mielenkiintoisia testejä ja antoivat lisää kuvaa siitä mihin ympäristö taipuu.
Nykyään SL ei pääasiallisiin työtehtäviin kuulu, ja tutustuminen muihin virtuaalimaailmoihin on lisäksi jättänyt SL:n käytön melko marginaaliseksi. Blogia (löytyy klikkaamalla avattaren nimeä yllä) on tullut säännöllisen epäsäännöllisesti pidettyä, ja tullee varmaan vastaisuudessakin. Myös tontin ylläpitoa on tullut jatkettua ainakin toistaiseksi, mutta aikaa ja resursseja ei ole ollut edes entiseen malliin käytettävissä.
Mitä edessä sitten on – tulevaisuus näyttää. Toistaiseksi paremmin saa kiinni SL:n ulkopuolella (mm. avattaren gmail toimii), mutta ehkä tästä taas pääsee maailman menoon mukaan jos muut kiireet vähän antavat tilaa. Tässäkin mielessä on mielenkiintoista tulla paikan päälle kuuntelemaan missä ollaan menossa, ja ehkäpä omatkaan kokemukset eivät vielä ihan vanhentuneita ole…
Hei, minun avatar on syntynyt viime talvena OPHn sosiaalisen median koulutuksen myötä. Minulla ei ole vielä suhdetta siihen tai ehkä tällä hetkellä se on työkalu tähän median muotoon. En ole paljon seikkailut sillä SL:ssa, mutta nyt SLi Xenno ja kollega Paivi Burton ilmaantuivat torstaina Jns YO:n konferenssiin. S-L
Markus Anbinder syntyi alkuvuodesta 2008. Tunnistettavuuden vuoksi halusin nimen viittaavan mahdollisimman tarkasti oikeaan nimeeni, joten oikea etunimi ja edes samalla alkukirjaimella alkava sukunimi tuntui riittävältä vaihtoehdolta. Haluan, että virtuaaliympäristössä toimiva avattareni edustaa nimenomaan minua itseäni, koska minähän siellä toimin. Toisaalta koen, että helppo tunnistettavuus auttaa myös opiskelijoiden kanssa toimiessani.
Käytössäni on kuitenkin myös toinen avatar, jonka kautta pyrin hahmottamaan Second Lifen alakulttuurin muotoja. On oikeastaan aika hassua, että en halua tehdä sitä oikean avattareni kautta, koska tutkijana sekin olisi ihan hyväksyttävää. Jotenkin vain on tuntunut siltä, että en halua liittää omaa nimeäni epäilyttäviin yhteyksiin edes virtuaalimaailmoissa.
Olen aina ollut huono pukeutumaan, ja sama ominaisuus jatkuu valitettavasti avattarellanikin. Muotitietoisuus on lahja, jolla minua ei ole muistettu ollenkaan.
Mutta näillä mennään!
Markus Anbinder syntyi alkuvuodesta 2008. Tunnistettavuuden vuoksi halusin nimen viittaavan mahdollisimman tarkasti oikeaan nimeeni, joten oikea etunimi ja edes samalla alkukirjaimella alkava sukunimi tuntui riittävältä vaihtoehdolta, kun tarkempaakaan ei voinut saada. Haluan, että virtuaaliympäristössä toimiva avattareni edustaa nimenomaan minua itseäni, koska minähän siellä toimin. Toisaalta koen, että helppo tunnistettavuus auttaa myös opiskelijoiden kanssa toimiessani.
Käytössäni on kuitenkin myös toinen avatar, jonka kautta pyrin hahmottamaan Second Lifen hämäriäkin kujia. On ehkä vähän hassua, että en halua tehdä sitä mielelläni oikean avattareni kautta, vaikka tutkijan ominaisuudessa sekin kai olisi ihan ok. Jotenkin vain on tuntunut siltä, että ei halua liittää omaa nimeään kummallisiin yhteyksiin edes virtuaalimaailmoissa.
Muotitietoisuuden lahjalla minua ei ole ikävä kyllä muistettu ollenkaan, joten avattareni vaatetukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
Mutta näillä mennään!
Keväällä 2008 järjestettiin HAAGA-HELIAssa Mopedi-tapahtuma, johon kollega kaipasi Second Life -alustajaa. Vinkkasin blogien kautta tuntemaani Tuija Aaltoa (Oxygen Rich). Tuija antoi seminaariin osallistuville ennakkotehtäväksi avatarin luomisen. Silloin syntyi Sunaitis Trialle. Sunaitis, koska verkkoidentiteettini on jo vuosien ajan ollut Sun äitis ja Trialle, koska kysymys oli pelkästä kokeilemisesta.
Synnyin Second Lifeen alastoman mieshahmon hartioille (tai no joo, sen pää oli hameeni alla, jos totta puhutaan). Katkaisin yhteyden ja yritin uudelleen. Olin kömpelömpi kuin kukaan tulokas! Tuijan harjoituksessa käytettiin OnRezia ja sen näppäonoikotiet olivat Macillä ihan muuta kuin ohjeissa kerrottiin. Jos onnistuin vahingossa lentämään, en enää onnistunut laskeutumaan.
En pitänyt avatarini alkuperäisestä ulkonäöstä, silti tunsin valtavaa huolta ja hellyyttä kun se vahingossa eksyi aavalle merelle tai uppoutui vuoren uumeniin. Ihan ensimmäiseksi isonsin tyypin nenää ja lisäsin gravitaatiota tissivarustukseen. En halunnut olla minään povipommi.
Vietin kymmeniä tunteja SL:ssä enkä kokenut edistyväni lainkaan. Sitten lopetin. Tuli syksy 2008 ja kävin Salpauksessa yrittäjyyskasvatuskurssilaisteni vieraana. Sillä reissulla pääsin tutustumaan myös Salpauksen SL-yrittäjyysopintoihin. Ne tekivät minuun vaikutuksen. Sovin treffit Jorgiton kanssa. Ja siinä kohtaa iski paniikki: enhän minä sen näköisenä voisi tavata ketään!
Tuija järkkäsi personal shopperikseni Yolanda Hirven, joka neuvoi, mistä kannatta ostaa hiuksia ja hamosia. Tosin ostosreissukaan ei mennyt ihan putkeen; hotellini nettiyhteys oli niin hidas, että katkokävelin vielä tavallistakin pahemmin ja putosin Yolandan kyydistä.
Seuraavana päivänä yritin uudestaan. Näin tulin ostaneeksi itselleni noin viidellä eurolla itsetuntoa (ja minä kun en viiteen vuoteen ole saanut aikaiseksi käydä kampaajalla RL!).
Jorgitosta noteerasin tapaamisessamme hänen eloisat kätensä. Minun avatarini istui möllötti ihan liikkumattomana. Paha!
IT-kouluttajien kevätseminaarissa ihastuin Paivi Shippen ihanaan asuun ja pyöreään muotoon. Kansalaisfoorumin kouluttajakurssilla toukokuussa kadehdin Iiriksen sulavaa liikkumista. Sen jälkeen en ole Second Lifessä käynytkään, mutta kunhan menen, niin ensimmäisenä ostoslistalla ovat eleet ja kävely!
Vaikka Sunaitis syntymästä on jo toista vuotta, olen edelleen hyvin epävarma satunnaisavatar. Syksyllä ehkä enemmän. Ehkä ihan eduympyröissäkin.
Loin SL hahmoni vajaa kolme vuotta sitten (2007 alussa) kun lueskelin Second Lifesta netissä. Aika oli vielä ennen edu-villitystä, ja itse koin kiehtovimpana SL:n lupauksen, että “kaikki sisältö on käyttäjien luomaa”. Opettelinkin heti alussa rakentamisen taidon, jonka sittemmin olen jättänyt erittäin vähälle. Aikanaan tekemäni “pelastakaa lakupekka”-paita, jonka tekstiä harva Second Lifen vierailija ymmärtää, on edelleen saatavilla ilmaiseksi Calletan ilmaistavarakojusta
Kerron aina kaikille syntyneeni SL:ssä Hoboksi, joka on yksi isoista vanhoista “klaaneista”. Syntyminen käytännössä tarkoitti sitä, että tulokassaaren jälkeen teleporttauduin Calletaan, Hobo Infohubille, joka muistuttaa erehdyttävästi asunnottomien hökkelikylän ja kaatopaikan risteytystä.
Hobot ovat kuitenkin ystävällistä ja avuliasta väkeä SL:ssä, jotka mielellään auttoivat uusia tulokkaita alkuun tarjoamalla seuraansa ja tietouttaan, neuvoja, sekä tietenkin läjäkaupalla ilmaisia ja laadukkaita, joskin hieman virttyneen ja ruostuneen näköisiä vaatteen parsia ja esineitä. Tämä hyvä poppoo teki osaltaan sen, että Calleta oli kulta-aikanaan yksi SL:n käyttäjämäärältään aktiivisimmista Infohubeista.
Nimi hahmolle syntyi siitä, kun etsin suomenkielistä sanaa sukunimeksi, ja sellainen löytyikin: Runo. Se oli hieno, ja kun olin asunut jo muutaman vuoden Rovaniemellä, niin halusin myös etunimen olevan Suomea, mutta myös kuvastavan sijaintiani, joten etunimeksi tuli Lapin, ja täten koko nimeksi Lapin Runo. Nimi edelleen harhaanjohtaa, ja jotkut olettavatkin minua ranskalaiseksi etunimestä johtuen. Se on kuitenkin ihan hauska ja sallittu harhaluulo – vaikken Ranskaa osaa.
Je Parle No Francais – which pretty much proves my point
Hahmoni on ollut lähes alusta lähtien suunnilleen saman näköinen: reilu 2 metrinen oranssi ogre, jonka muutamat ovat sanoneet muistuttavan värivirheellistä Shrekiä. Hahmo on ehkä rujo, koska se on edelleen samanlainen kirveellä veistetty olio kuin vuonna 2007. Sen verran uusin lookkia n. vuosi sitten, että ostin Armidin muoti surffishortsit, jotka ovat edelleen ainoa vaatekappale joka pukee hahmoani.
Yläkropasta löytyy lähinnä tatuointeja: Selästä isolla teksti ORANSSI, vatsassa lukee Poem Of Lapland, ja rinnassa sydän-kuvion sisässä Hobo.
Vaikka hahmo SL:ssä ei ulkoisesti juurikaan muistuta minua, vaan on lähinnä sattumien (ja oletusvärini) yhteensattuma, käytän hahmoa silti oman nettiminäni jatkeena (joka ei siis ole sama kuin reaalimaailmaminäni) – ajatukset ovat samoja kuin muissakin nettikeskusteluissani.
Mikäli SL:ssä vastaan joskus tulee iso oranssi örkki – älä pelästy, vaan mene jututtamaan. Se todennäköisesti olen vain minä